Backas kesäteatteri 2024 - Kirka musikaali
Backas kesäteatterissa nähdään Kirka musikaali Hetki lyö kesällä 2024 Tapahtumakeskus Puimalassa. Myynnissä Show & Dinner -paketteja ja kesäteatterilippuja jopa yhdeksään näytökseen. Show & Dinner -paketit sisältävät sekä ruokailun kartanolla, että upean näytöksen yhdestä Suomen menestyneimmistä artisteista Kirkasta. Teatterista nautitaan Tapahtumakeskus Puimalan katetuissa tiloissa ja katsojia ilahduttavat myös ilmainen pysäköintimahdollisuus, hyvät kulkuyhdet sekä a-oikeudet katsomossa. Puimalaan ovet avautuvat klo 17.30 eli 1,5 tuntia ennen näytöstä. Myynnissä juotavaa ja pientä purtavaa.
Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 60-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti. Kirkan ohella tapaamme suomalaisen kevyen musiikin merkkihenkilöitä kuten Sammyn, Muskan, Dannyn, Katri Helenan ja Kassu Halosen. Koemme esityksessä laulajan pitkän uran monia eri vaiheita. Kirkaa esittää useista musikaaleista tuttu ja Kirka-tulkkina ylistetty, Vantaan oma poika Ilari Hämäläinen. Musikaalissa kuullaan suuri joukko ikimuistoisia kappaleita, kuten Hetki lyö, Leijat ja Hengaillaan.
Anna lahjaksi kulttuuria ja osta teatterilahjakortti.
SHOW & DINNER
Hinta: 84,00 € + tilausmaksu (alk. 1,50 €www.lippu.fi) sis. buffet kartanolla, varatut istumapaikat & kesäteatteri. Lipun ostamalla varmistatte paikkanne eturiveistä.
KESÄTEATTERILIPUT
Hinta: 44,00 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € www.lippu.fi) sis. kesäteatterin.
OSTA LIPUTwww.lippu.fi
Lippu.fi lippujen myynti ja varaukset 0600 900 900
(2€/alk.min +pvm/mpm)
Suuremmat yritysryhmät, kysy lisää: myynti@ravintolabackas.fi
Väliaikatarjoilut
Varaa herkulliset väliaikatarjoilut ennakkoon, huomioittehan, että ennakkoon ostettu väliaikatarjoilu ei sisällä varattua pöytäpaikkaa.
- Feta-pinaattikierre, porkkanakakku & kahvi/tee 15,00 €
- Feta-pinaattikierre, porkkanakakku & lasillinen kuohuvaa 21,00 €
Ennakkoon tilatut väliaikatarjoilut ovat noudettavissa erikseen merkityltä pisteeltä. Huomioimme ennakkoon ilmoitetut erityisruokavaliot.
Väliaikatarjoilut ostetaan ennakkoon täältä.
Kahviossa myynnissä paikanpäällä myös grillimakkaraa 3,50€ sekä sokerimunkkeja 4,50€.
Kysy myös mahdollisuutta yksityisnäytökseen myynti@ravintolabackas.fi. Kesäteatterin yksityisnäytös soveltuu hienosti suuremmille yritysryhmille. Puimalassa on paikkoja useammalle sadalle.
NÄYTÖKSET PUIMALASSA KESÄLLÄ 2024
(ovet aukeavat Puimalaan klo 17.30, myynnissä juotavaa ja pientä purtavaa)
- Keskiviikko 31.7.2024 (Loppuunmyyty)
- Torstai 1.8.2024
- Perjantai 2.8.2024 (Show & Dinner täynnä)
- Keskiviikko 7.8.2024
- Torstai 8.8.2024
- Perjantai 9.8.2024
- Keskiviikko 14.8.2024
- Torstai 15.8.2024 (Varattu yksityisnäytökseksi)
- Perjantai 16.8.2024
AIKATAULU
klo 17.00 Show & Dinner kartanolla
klo 17.30 Puimalan ovet auki
klo 19.00 Showtime
n. klo 19.50 Väliaika (n. 30 min)
n. klo 21.30 Teatteri päättyy
Pidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin.
Ruokailu kartanolla ennen kesäteatteria klo 17.00 Show & Dinner -paketin varanneille.
Alkuruokapöytä
Kartanon vihersalaattia ja vinegrettiä M, G
Salaattia grillatusta varhaiskaalista L, G
Panzanella salaattia talon leivästä M
Tabbouleh kukkakaalista ja Krannin tilan ohrasta M
Kanaa, marinoitua tomaattia ja parmesan dressingiä L, G
Keitettyjä perunoita L, G
Kartanon leipiä M
Vaahdotettua voita L, G ja munakoisotahnaa M, G
Pääruoka
Mureaksi haudutettua naudan paistia ja tummaa timjamikastiketta M, G
Pääruoan kanssa tarjolla perunaa ja juureksia M, G
Jälkiruoka
Sitruunakakkua ja oman pihan raparperia M
Kahvi/tee
Väliaikatarjoilut
Varaa teatterin herkulliset väliaikatarjoilut ennakkoon
- Feta-pinaattikierre, porkkanakakku & kahvi/tee 15,00 €
- Feta-pinaattikierre, porkkanakakku & lasillinen kuohuvaa 21,00 €
Väliaikatarjoilut ostetaan ennakkoon täältä.